tiistai 27. elokuuta 2013

Äksidentti

Kynsille tapahtui vahinko parin viikon kotona olin jälkeen. Kolme kuukautta kiireisissä töissä (jossa tehtiin käsillä jotain koko ajan) ne kesti kyllä, mutta kotona löhöilyä ne ei näemmä kestä. :P
Joten näillä mennään nyt. Oudolta tuntuu ja näyttää mutta toivon mukaan kaikkeen tottuu. Tällä välin voikin sitten kokeilla erilaisia lyhyisiin kynsiin tarkoitettuja lakkauksia.

Tällä hetkellä kynsissä on yksinkertaiset lakkaukset:

Pohjalla "nude" lakka ja päällä joskus tammikuussa briteistä ostettu hilelakka sekä samasta paikasta ostettu matta päällyslakka.

Pelkkä hilelakka oli aika kiva yksistäänkin, mutta sutaisin päälle silti vähän mattalakkaa jolloin pinnasta tuli mukavan himmeähohtoinen. Hiukkasen muistuttaa kivilattiaa joka entisessä koulussa oli.

Lakat:
Flormar Kone Helsinki Light summer (LS09)
Hilelakka: Nail paint by BarryM (ruby glitter 251)
Bourjois paris So matt "Top coat" matifiant Mattifying top coat

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

tiistai 4. syyskuuta 2012

Täällä taasen

Jäi tämäkin blogi pienelle extempore tauolle mutta nyt koitan palailla entiseen (epä)säännölliseen rytmiin.

Paljon en ole kynsien kanssa kuitenkaan touhunnu koska en työpäivä jälkeen jaksa ruveta taiteilemaan. Tässä joitakin rästikynsiä siis:
Sininen pohjaväri, valkoinen liukuvärjäys. (Nämä nähdessään eräs sukulaissetä tarttui käteen ja kysyi "mitäs näille on tapahtunut?")
Hopealakka pohjalla, päällä musta crackle (tai graffiti) lakka

Tällä hetkellä kynsissä on yksinkertanen violetti+glitter yhdistelmä. Vähän ovat kynnet kyllä ottaneet osumaa työn tiimellyksessä ja oikean käden etu- ja keskisormen kynnet on katkenneet ja molemmissa käsissä peukalonkynnet pysyy koossa pikaliimalla ja tukikangaspaloilla. :D


keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Herrasmiehiä ja pyssyjä

Sanoin chatissä ohimennen että en keksi mitä kynsiin sutia seuraavaksi joten siellä sitten alkoi tulla ehdotuksia. Sain ehdotukseksi mm. "maalaa kynnet kynsiin!", "Maalaa aseita niin voit osoitella niillä muita" ja "Silinterihattuja". Laatuehdotuksia siis *krhm*.
Parempaakaan ideaa ei päähän tullu joten tein toiseen käteen sitten pyssyjä ja toiseen käteen herrasmiehiä silintereineen. Yhdistettynä herrasmiesvakooja ehkä?


Yhdelle herralle eksyi knalli päähän
Peukut

Lakat:
Eveline Colour show (gerbera)
Golden Rose Fantastic color 186 (harmaa)
Golden Rose Matte 12 (musta)
Yes Love 345 (kirkas lakka)

torstai 26. huhtikuuta 2012

Liisa ihmemaassa

Näin Youtubessa (katon siellä siis muitakin kun kynsitutoriaaleja..) videon Alice in wonderland -kynsistä jotka oli niin kivan näköset että päätin kokeilla itekkin. Kaikkiin kynsiin tuli erilaiset kärjet (paitsi peukalo maalattiin kokonaan valkoseks) joissa viitteitä Ihmemaan hahmoihin.

Kani, Liisa, irvikissa, hullu hatuntekijä, hertta kuningatar

Vihreä piti sekotella muista väreistä kun en omista näköjään kunnon vihreää lakkaa.

 Lakat:
Ei voi muistaa, niin monta

torstai 5. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen

Huh. Opparia on kirjotettu hiki hatussa yötä myöten nyt viime ajat, joten ei ole tänne ehtinyt mitään lisäilemään.  Nyt opparin luonnos on kuitenkin palautettu ja jännityksellä odotellaan millasen tuomion se saa.

Kalenterista huomasin että joku tuommonen pääsiäinen olisi ilmeisesti ajankohtainen. Itselle pääsiäinen merkitsee lähinnä rairuohoa, tipuja, pupuja ja suklaata (<3) joten ei sitä pahemmin tule juhlistettua. Mutta juhlat on aina erittäin hyvä tekosyy tehdä teemaan sopivat kynnet, joten totta kai tein pääsiäisaiheiset koristukset omiin kätösiin. Siisteydestä ei taaskaan voi kehua mutta kun joku ei taas jaksanu odotella lakan kuivumista ennen päällyslakan levittämistä.

Yksi tipukin pääsi mukaan.
Puput tein Cutepolish YouTube kanavan ohjeen mukaan ja tipun tein ihan improvisoimalla. Cutepolishin mallit on aina helppoja ja nättejä, ja tämä pupu -mallikin oli todella helppo. Ainoa ehkä hieman tarkkuutta vaativa kohta on nuo valkoiset pisteet silmissä koska jos ne menee vinoon niin ilmeestä tulee helposti vähän... derp.
Tosi kivat ja söpöt nämä kyllä on.

Lakat:
MNY 501a (valkoinen)
MNY 749 (keltainen)
Eveline Colour show Viola
Models Own Becca's Brown

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Lohikäärme ja sateenkaaria

Vihdoin sain ostettua lisää valkosta lakkaa joten voin taas hyödyntää tasaista valkoista taustaa kynsiin piirrustellessa. Oikeaan käteen "taiteilin" sateenkaaria striper-lakoilla päivän piristykseksi (ja koska ne oli helppo tehä vasemmalla kädellä).

Vasempaan käteen ajattelin kokeilla ideaa jota olin mietiskelly jo pitkään: iso kuva joka "jatkuu" kaikissa kynsissä. Valitsin toteutettavaksi kuvaksi yksinkertaisen lohikäärmeen. Lohikäärme-teemaa korostin liukuvärjäämällä valkoiset kynnet liekkien värisiksi. Kun pohjaväri oli kuivunut, hahmottelin lohikäärmeen mustalla ohuella tussilla ja kun olin tyytyväinen muotoon, maalasin viivojen päältä tumman harmaalla lakalla (koska musta lakka on loppu).

Häntä ei oikein "jatku" luontevasti, mutta muuten mielestäni aika hyvä lopputulos.
Ensimmäiseksi kokeiluksi onnistuin mielestäni hyvin. Nyt kun idea on todettu toimivaksi, tätä voi vähän koittaa kehitellä eteenpäin myöhemmin. Kynnet näyttää myös aika hyviltä vaikka kokonaiskuvaa ei näkisikään.
Tässä tarkempaa kuvaa lohikäärmeen päästä.


Lakat:
MNY Maybelline French manicure
Maybelline Express finish White dream (pearl)
Nail star Two way Nail art Pen&brush (punainen, keltainen, vihreä, sininen)
MNY Maybelline 749 (keltainen)
Yes Love 25 (oranssi)
Joku random punainen lakka
Yes Love Kirkas lakka